Kuva: Uutiset

Uutiset

22.6.2009 IT-yritys kasvaa laman keskellä – Samcomin liikevaihto kasvoi 44%

Sähköisiin asiointipalveluihin, portaaleihin ja integraatioratkaisuihin keskittynyt Samcom jatkoi kasvuaan juuri päättyneellä tilikaudella. Kasvua kertyi haastavasta markkinatilanteesta huolimatta 44% ja uutta henkilöstöä palkattiin toistakymmentä.

Markkinoiden kysyntälama on IT-hankkeissa purrut erityisesti isoihin ja pitkäkestoisiin tietojärjestelmähankkeisiin. Hankkeita on lykätty tai pilkottu pienemmiksi kokonaisuuksiksi. Markkinoiden hiljentyminen onkin puraissut eniten isojen IT-palveluntarjoajien kysyntään. Keskisuurilla ja pienillä IT-yrityksillä menee kysyntälamasta huolimatta varsin hyvin. Hyvänä esimerkkinä toimii Samcom, joka kasvoi edelleen viime talven aikana nopeasti. Kasvua kertyi toukokuussa päättyneellä tilikaudella peräti 44% ja hyvästä tuloksesta jaettiin osa henkilöstölle bonuksina. Lisäksi yritys palkkasi yli 10 uutta työntekijää edellisen tilikauden aikana.

”Yritykset investoivat edelleen vahvasti tietojärjestelmiensä kehittämiseen. Nyt panostetaan järjestelmiin, joiden avulla voidaan saada suoria säästöjä ja toiminnan tehostumista”, kertoo Samcomin toimitusjohtaja Sami Kettunen. ”Samcomilla tämä on näkynyt sähköisten asiointipalveluiden, integraatiohankkeiden sekä raportointiratkaisuiden selkeänä kysynnän nousuna.”

Samcomin vahva tilauskanta on kasvussa myös tulevan syksyn ja talven aikana. Yrityksen tarkoituksena on nopeasti palkata useita uusia osaajia. ”Tällä hetkellä etsimme kokeneita järjestelmäarkkitehtejä, ohjelmoijia sekä myynnin ammattilaisia, henkilöstön lisätarve on 4-5 henkeä heti kesälomien jälkeen”, summaa Kettunen. ”Nyt on hyvä tilanne rekrytoida, sillä kokeneet ja osaavat ihmiset ovat tällä hetkellä valmiita vaihtamaan työpaikkaa”, jatkaa Kettunen.

Samcom on käynyt viimeisen vuoden aikana paljon keskusteluita asiakkaiden kanssa heidän tarpeistaan muuttuneessa markkinassa. Asiakkaat toivovat tänä päivänä toimittajilta luotettavuutta sekä kykyä nopeaan reagointiin. ”Käyttämämme kiinteä hinnoittelumalli on saanut asiakkailta hyvää palautetta. Lisäksi asiakkaat vaativat meiltä ketteryyttä ja lupausten pitämistä. Nämä olemmekin nostaneet toiminnassamme strategisiksi alueiksi – lupauksista pidetään kiinni koskivat ne sitten projektien lopputulosta, budjettia tai aikataulua”, kertoo Samcomin myyntijohtaja Atso Vesterinen. ”Olemme pyrkineet erilaistumaan toimittajana avoimuuden ja luotettavuuden osalta. Tämä on palkittu vahvan kasvun muodossa”, jatkaa Vesterinen.

Lisätietoja:

Sami Kettunen
toimitusjohtaja
Samcom Oy
p. 050 386 5555, sami.kettunen@samcom.fi

Samcom Oy
Samcom Oy on sähköisten asiointipalveluiden, vaativien portaalien sekä raportointi- ja integraatioratkaisuiden järjestelmätoimittaja. Samcomin strategiana on täyttää annetut asiakaslupaukset tinkimättä projektien budjeteista, annetuista aikatauluista tai sovituista toiminnallisuuksista. Kaikki Samcomin asiakkaat ovat jatkaneet yhteistyötä ensimmäisen projektin jälkeen. Samcomin asiakkaisiin kuuluvat mm. Fonecta, Elisa Oyj, Glaston Oyj, Vattenfall, Finnair Catering sekä Handelsbanken.